





Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt SLU:lle miljoonan euron lisätuen veikkausvoittovaroista paikallisen seuratuen kehittämiseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämä paikallisen seuratoiminnan kehittämistuen haku käynnistyy 15.12.2011.
Suomen Urheilugaalan järjestäjätahot SLU, Veikkaus, Yle ja Infront Finland päättivät hyvissä ajoin pönkittää tulevien gaalojen valmisteluja sopimalla jo nyt jatkosta vuosille 2013-2015.
Suomalaisen urheilun juhlapäivää vietetään 16.1.2012 Helsingissä. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan, mutta toimi nopeasti!
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi tämänvuotiset Pro Urheilu -tunnustuspalkinnot viidelle suomalaiselle urheilijalle.
SLU:n hallitus päätti kokouksessaan 8.12.2011 Helsingissä vuosikokouksen päätösten toimeenpanosta ja toimenpiteistä, EU-edunvalvontahankkeen valmistelusta, hallituksen kokousaikatauluista 2012 ja matkakustannusten korvauksista sekä tilausarpajaisiin liittyvästä päätöksenteon delegoinnista.
Hiihtoa, mäkihyppyä, jääkiekkoa, jalkapallon EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja olympialaiset. Ensi vuosi on iso urheiluvuosi, mutta YLE Puheella on tilaa myös pienemmille lajeille.